10.07.2009

Tammerkosken Sillalla keräsi tänä vuonna ennätysyleisön. Keskustorin juhlateltassa vieraili yhteensä 32 500 asiakasta ja koko festivaalialueella tapahtuman aikana noin 65 000 ihmistä. Erityisen suosittua oli päivällä järjestetty ilmaisohjelma, joka keräsi Keskustorin teltalle yhteensä 20 000 katsojaa. Suurimman suosion saavutti Anna Abreun tähdittämä nuorisopäivä, joka kokosi 2400 kävijää. Myös perinteiset yhteislaulutilaisuudet sekä senioripäivä täyttivät teltan ääriään myöten.

Juhlateltan illat saivat aikaisempien vuosien tapaan juhlaväen liikkeelle. Tänä vuonna iltakonserteissa oli yhteensä noin 12 500 asiakasta.

Ensi vuonna Tammerkosken sillalla -tapahtuma järjestetään 2.-10.7.2010.

30.06.2009

Ismo Alanko Teholla esiintyy vuoden 2009 ainoalla Tampereen keikallansa Juhlateltalla perjantaina 3.7.2009. Liput tähän ainutlaatuiseen tapahtumaan Lippupalvelusta tai Juhlateltan ovelta perjantaina 3.7 alkaen kello 19.00. Toimi nopeasti sillä jäljellä olevat ennakkoliput tullaan myymään loppuun nopeasti.

25.06.2009

Varaamme jokaiselle illalle lippuja ovimyyntiin 400-600 kpl. Vaikka ennakkoliput olisivat loppuunmyyty, on siis lippuja ovella myynnissä joka ilta alkaen klo 19.00.

23.06.2009

Sillalla -tapahtuman lipunmyynti on ollut ennätysvilkasta kesäkuun aikana. Suosittelemme ennakkolipun hankkimista hyvissä ajoin. Ennakkolipulla pääset Juhlatelttaan ilman jonottamista. Lippuja on vielä jäljellä kaikille illoille Lippupalvelussa.

Jokaiselle illalle jää myös lippuja ovimyyntiin. Lipunmyynti avataan Juhlateltassa joka ilta klo 19.00.

17.06.2009

Juhlateltan nuorisopäivään torstaina 2.7.2009 on tullut esiintyjä muutos. Viime hetken poisjäännin vuoksi Nikan korvaa Retropop.

15.06.2009

Radio 957 rockviikonloppu Tammerkosken Sillalla -tapahtumassa on 3.-4.7. Lavalle nousevat viikonloppuna Ismo Alanko, Peer Gunt, Popeda ja Melrose. Voit voittaa liput itsellesi Radio 957:n kilpailusta. Tästä kilpailuun.

11.06.2009

Runsaasta palautteesta johtuen Sillalla -tapahtuma järjestää Flinch -yhtyeelle ikärajattoman lisäkeikan la 27.6. Liput keikalle maksaa
12 e, ja tähän ikärajattomaan lisäkeikkaan ei käy illan ennakkoliput. Lisäkeikalla ei ole anniskelua ikärajattomuudesta johtuen.

Flinch esiintyy lisäksi illalla klo 20.30 Apulannan lämppärinä, jossa ikäraja on K-18.

25.05.2009

Tammerkosken sillalla 2009 klubiohjelma julkaistiin.

07.05.2009

Tammerkosken sillalla 2009 www-sivut julkaistiin.